| |
 |
Valokuvanäyttely Vallilan kirjastossa
New York on jättimäinen paikka. Se hämmentää kävijän ja jättää pirstaleisen mielikuvan. Tämän mielikuvan olen koonnut valokuvanäyttelyksi New York My Love.
Suurta kaupunkia ei voi kuvata yhdellä sanalla tai kuvalla.
Tämäkin näyttely koostuu monesta erilaisesta kuvasta.
Ne on valittu tarkoituksella siten, että niissä on sekä
suuria että pieniä asioita. Joillekin kaupunki voi olla
pilvenpiirtäjiä tai ohikulkevia ihmismassoja. Toiselle
se voi olla graffiteja tai katumyyjän rihkamaa pursuava pöytä.
Oleellista eivät ole yksittäiset asiat. Oleellista on
se mitä niistä yhdessä muodostuu.
Miksi juuri nämä kuvat?
New Yorkia on kuvattu tavattoman paljon. Sitä ovat kuvanneet
monet upeat kuvaajat kautta vuosikymmenien. Internetissä, kirjastossa
ja kirjakaupoissa voi tutustua erilaisiin toinen toistaan hienompiin
kuvateoksiin.
Miten siis voisin välttää toisten tekeminen tuotosten
uusimisen? Oikeastaan ongelmaan ei ole selkeää ratkaisua.
Päätin kuitenkin olla rehellinen itselleni. Kuvasin puhtaasti
omia kokemuksiani turhia murehtimatta.
On helppo huomata että valokuvien ja television luoma mielikuva
vastaa harvoin itse koettua todellisuutta. Kuvia valitessani yritin
pitää jalat maassa. Halusin tarkoituksella välttää
pelkkiä suuria nähtävyyksiä ja kiillotettuja
julkisivuja. Jos valokuvat keskittyvät liikaa hienoihin näkymiin
tulee mielikuvasta tarpeettoman siisti. Ei hienoinkaan kaupunkin
ole pelkkää glamouria.
Yksi näyttely, yksi näkökulma
Nämä kuvat on otettu tavattoman nopeaan tahtiin ensimmäisen
New Yorkin vierailuni aikana. Ne tuskin antavat tasapuolista tai
oikeudenmukaista kuvaa kaupungin kaltaisesta monimutkaisesta ilmiöstä.
Ne ovat pikemminkin henkilökohtainen ja spontaani silmäys
kaupunkiin. Toivotan siis näyttelyn vieraat tervetulleiksi
katsomaan New Yorkia silmieni kautta.
Valokuvat >>
|
 |
Äänestä parasta kuvaa
Tällä hetkellä voitolla on kuva 4.
Mielestäni paras kuva on numero:
Vinkki:
Kuvia voi katsoa kolmessa eri koossa.

Jos kuvat tuntuvat liian pieniltä, niin valitse suurempi koko.
Vallilan kirjasto:
Päijänteentie 5, Helsinki
Aukioloajat:
ma-to 10-19
pe, la 10-15
Lisätietoja kirjaston sivuilta.
|